Puhelin: 050 494 8846

Sähköposti: info@koirakoto.fi

Säännöt

Koirakodon säännöt

Käyttäessäsi mitä tahansa Koirakodon tiloja, sitoudut noudattamaan Koirakodon sääntöjä. Lue säännöt ajatuksella läpi, koska sitoutuessasi sääntöihin, sitoudut myös korvaamaan omat tai koirasi aiheuttamat vahingot.

Koirakodon säännöt

Koirakodossa pidetään hauskaa koiran kanssa sääntöjä noudattaen

Ennen varsinaisiin sääntöihin siirtymistä, muistathan aina sen tärkeimmän asian. Koirakotoon tullaan pitämään hauskaa oman koiran kanssa. Ollaan siis reiluja meidän uskollisille ystäville ja kohdellaan koiria aina hyvin.

1. Saapuminen hallille

Ovikoodilla pääset hallille puoli tuntia ennen varaamasi vuoron alkamisaikaa ja koodi on voimassa vielä puoli tuntia vuorosi loppumisen jälkeen. Vuokraajana olet vastuussa siitä, ettei ulkopuolisia pääse sisälle kulkuoikeudellasi. Ovi huolehditaan lukkoon siis myös sisälle mennessä, eikä sitä saa pönkätä auki missään tilanteessa. Kentälle saa mennä vasta, kun oma vuorosi virallisesti alkaa.

2. Muiden huomioiminen

Huomioi aina muut koirakot liikkuessasi Koirakodon tiloissa. Pidä koirasi aina kytkettynä liikkuessasi yleisissä tiloissa. Koirat saavat olla vapaana vain treenatessaan. Älä jätä koiraasi ilman valvontaa missään Koirakodon tiloissa. Häkki on tähän poikkeus ja tiloissamme onkin hyvin häkkitilaa. Koirakodon tiloihin tuodut koirat eivät saa olla aggressiivisia toisia koiria tai ihmisiä kohtaan.

3. Oman vuoron odottaminen

Koirien tulee olla hiljaa omaa vuoroa odottaessaan. Mikäli tämä ei onnistu, pitää koira viedä ulos tai autoon odottamaan omaa vuoroaan, jotta mahdollistetaan rauhallinen treeniympäristö kaikille.

4. Sisäkengät

Puhdista kengät ennen halliin menoa. Suosittelemme vahvasti sisäkenkien käyttöä tekonurmella. Voit myös treenata sukkasillaan, mikäli se soveltuu harjoiteltavaan lajiin. Varsinkin kurakeleillä on erityisen tärkeää huolehtia, ettei tekonurmelle kulkeudu kuraa ja muuta sotkua. Metallipiikkisiä kenkiä ei saa käyttää sisätiloissa.

5. Kulku HighSpeed- ja LowSpeed-kentille

High-Speed- ja LowSpeed-kentille on kulku eri ovista. Seuraa ovissa olevia opasteita ja huomioi vastaantuleva liikenne. Älä siirrä väliaitoja, jotka rajaavat kulkua eri kentille. Kun oma vuorosi loppuu, kentältä tulee olla poistunut kaikkine koirineen ja tavaroineen.

6. ”ESTEITÄ EI SAA SIIRTÄÄ” -kyltti

Huomioithan että, mikäli HighSpeed-kenttä on merkitty kyltillä ”ESTEITÄ EI SAA SIIRTÄÄ”, esteiden tulee olla alkuperäisillä paikoillaan treenisi loppuessa. Mikäli siirrät yksittäisiä esteitä oman treenisi aikana, huolehdi ne takaisin tismalleen samalle paikalle. Mikäli esteen paikkaa ei ole merkitty teipillä, lisää merkki ennen kuin siirrät estettä.

7. Koulutus­välineistön käyttö

Käsittele kaikkea hallin omaisuutta kauniisti ja hellästi, jotta esteet ja muut koulutusvälineet kestäisivät käyttöä mahdollisimman pitkään meidän kaikkien iloksi. Älä heitä, pudota tai raahaa mitään esteitä, tai niiden osia. Älä myöskään anna koirasi leikkiä millään välineillä, tai purra niitä. Älä pinoa putken painoja toistensa päälle. Jos et tiedä miten jotakin estettä säädetään, älä yritä väkipakolla, vaan kysy neuvoa.

8. Välineiden järjestys

Pidetään yhdessä järjestyksestä huolta, eli palauta kaikki käyttämäsi välineet takaisin omille paikoilleen siististi. Tämä koskee myös kaikkia apuvälineitä, kuten ohjureita, bumppereita jne. Agilityn kontaktiesteet pyritään aina pitämään HighSpeed-kentällä, mutta älä siirrä niitä ilman lupaa.

9. Välineiden rikkoontuminen

Mikäli jokin este tai koulutusväline rikkoontuu käytössäsi, ilmoita siitä välittömästi. Tee ilmoitus myös mikäli havaitset jonkun välineen jo rikkoontuneen, vaativan huoltoa tai korjaamista. Tämä on erityisen tärkeää myös koirien turvallisuuden vuoksi.

10. Juoksunarttujen treenaaminen

Juoksuiset nartut saavat treenata Koirakodon tiloissa juoksuhousut jalassa. Juoksuhousut pitää laittaa koiralle jalkaan ennen sisätiloihin tulemista.

11. Pissa-/kakkavahingot

Pissa- ja kakkavahinkojen välttämiseksi huolehdi koirasi ulkoiluttamisesta hyvin ennen sisätiloihin tuloa ja ulkoiluta tarvittaessa myös treenin aikana. Mikäli vahinko pääsee kuitenkin tapahtumaan, on pissa-/kakkasakko 20€, jonka maksamisesta tulee itse huolehtia 24 tunnin sisällä Koirakodon verkkokaupassa. Noudata tarkasti ulostevahinkojen siivousohjetta ja merkitse vahinkoalue teipin palasella (teippirulla siivousämpärissä). Mikäli maksua ei suoriteta vuorokauden kuluessa tai siivousta ei tehdä ohjeen mukaisesti, veloitamme 100€ sakkomaksun.

Voit maksaa pissa-/kakkasakon tätä kautta.

12. Koirien juottaminen

Vesikuppeja ei saa viedä tekonurmelle, vaan juottaminen tapahtuu muissa tiloissa. Älä myöskään juota koiraasi eteistilojen mattojen päällä, jotta matot pysyvät kuivina ja siisteinä. Mikäli vettä läikkyy lattialle, kuivaa se.

13. Koulutus­namit

Koirien koulutusnameja ei saa tiputella tekonurmelle. Älä käytä sellaisia nameja, jotka murenevat helposti. Namit ja niiden murut aiheuttavat mahdollisesti häiriötä muille treenaajille ja joillekin koirille ne voivat aiheuttaa jopa allergisen reaktion.

14. Lelut

Jos koirien leluista irtoaa pumpuleita, langanpätkiä tms., huolehdi niiden siivoamisesta.

15. Treenin jälkeen

Huolehdi kaikki omat treenivälineet ja muut tavarat mukaasi. Tarkista aina lähtiessäsi, että ovi menee lukkoon. Mikäli halliin ei jää muita, sammuta myös valot lähtiessäsi. Hallin nosto-ovia ei saa avata, eikä myöskään toisessa hallin nosto-ovessa olevaa kulkuovea saa käyttää muutoin kuin hätäpoistumiseen.

16. Koirien jätökset

Ulkona koirien jätökset tulee kerätä kaikkialta. Älä anna koirasi tehdä tarpeitaan hallin pihalle, vaan ulkoiluta koirasi tie-alueilla. Huolehdi myös siitä, ettei koirasi pääse merkkailemaan hallin pihassa, varsinkaan hallin seiniin tai oven pieliin. Naapuriyritysten pihoilla on ehdottoman kiellettyä ulkoiluttaa koiria. Huomioithan toiminnassasi myös saman rakennuksen toisessa päässä olevan toisen yrityksen. Jokainen on omalta osaltaan vastuussa siitä, että ympäristö pysyy siistinä, eikä toiminnasta ei aiheudu harmia naapurustolle. Koirakodon eteisestä voit ottaa kakkapussin, mikäli olet unohtanut omasi. Hallin pihalla on jäteastia koirien jätöspusseja varten.

17. Terveenä hallille

Koirakotoon saa tulla vain terveenä, koskien sekä koiria että ihmisiä. Sairastapauksissa voit myydä treenivuorosi tai kurssipaikkasi eteenpäin. Koirien osalta tulee huomioida sairauksien varoajat, esimerkiksi kennelyskätapauksissa tulee noudattaa 2 viikon oireetonta jaksoa ennen hallille tuloa. Tämä sääntö koskee myös saman talouden koiria. Koirien tulee olla rokotettuja Suomen Kennelliiton rokotusmääräysten mukaisesti.

18. Koirakodon jäsenyys ja lisähenkilö­maksut

Koirakodon jäsenyys ja sen mukana tuomat edut ovat henkilökohtaisia. Varatessasi prime time -aikoja, voit kuitenkin ottaa treenikaveriksesi lisämaksulla henkilön/henkilöitä, joilla ei ole jäsenyyttä. Lisähenkilöiden maksut tulee suorittaa varsinaisen vuorovarauksen yhteydessä, niitä ei voi lisätä ja maksaa jälkikäteen. Yhdellä vuorolla voi olla enintään 3 treenaajaa kerrallaan + mahdollinen oma kouluttaja. Ohjaaja voi halutessaan treenata useampaa koiraansa, eli maksut ovat henkilöperusteisia, eivät koiraperusteisia. Kepojen ym. mukanaolosta ei tarvitse maksaa lisähenkilömaksua, mikäli he eivät ohjaa koiraa tai kouluta koirakkoa. Myös oman kouluttajan mukaan ottaminen on siis sallittua, kunhan muistetaan maksaa lisähenkilömaksu myös kouluttajasta.

19. Kamera­valvonta

Koirakodossa on kameravalvonta ja sen tarkoituksena on sekä tehostaa että valvoa sääntöjen noudattamista.

20. Sääntö­rikkomukset

Sääntörikkomustapauksissa asiakas on mahdollista asettaa hallin käyttökieltoon. Asiakas on velvollinen korvaamaan vahingot, eikä mahdollisia aiemmin suoritettuja maksuja tässä tapauksessa palauteta asiakkaalle takaisin.

21. Hallin käyttäjän vastuu

Koirakodon säännöt koskevat kaikkia hallin käyttäjiä ja varatessaan vuoron tai ilmoittautuessaan kurssille, sitoutuu samalla myös noudattamaan sääntöjä. Koirakodon tilojen käyttäjä on vastuussa sekä itsestään että koirastaan. Koirakoto Oy ei ole vastuussa hallin sisä- tai ulkopuolella tapahtuneista vahingoista, tapaturmista tai loukkaantumisista.

22. Maksuehdot

Kaikki Koirakodon tilavaraukset ja kurssi-ilmoittautumiset ovat sitovia. Tilavuokra- ja kurssimaksut suoritetaan samalla, kun ne ostetaan verkkokaupasta. Maksunvälittäjänä toimii VismaPay. Varattuja ja maksettuja vuoroja ei voi siirtää/perua. Voit myydä ostamasi tilavuoron tai kurssikerran eteenpäin, mutta on sinun vastuullasi, että myös tämä henkilö on lukenut Koirakodon säännöt. Mikäli peruutat koko kurssin vähintään 14 vuorokautta ennen kurssin alkamista, palautamme kurssimaksun. Tämän jälkeen emme palauta rahoja peruutetusta kurssista ilman lääkärin- tai eläinlääkärin todistusta. Kurssiperuutukset mahdollisine todistuksineen tulee laittaa sähköpostilla osoitteeseen info@koirakoto.fi.

Ulostevahinkojen siivousohje

  1. Siivoa ulostevahinko heti, jotta se ei ehdi imeytyä tekonurmimattoon.
  2. Hae siivousämpäri, jossa on kaikki tarvittava siivousta varten. Muista jättää joku merkki vahingon kohdalle, jotta löydät sen palatessasi.
  3. Imeytä pissa erittäin huolellisesti imeytyspaperiin ja sen jälkeen poista kaikki likaantunut kumirouhe kyseiseltä alueelta.
    Kakkavahingon sattuessa poista isoimmat jätökset kakkapussilla. Sen jälkeen poista loput jätökset mahdollisimman huolellisesti paperin avulla ja poista kaikki likaantunut kumirouhe.
  4. Seuraavaksi suihkuta puhdistusainetta ja painele vielä mahdolliset jätöksen jäänteet imeytyspaperilla pois.
  5. Sitten suihkuta vielä uudestaan puhdistusainetta ihan reilusti ja anna vaikuttaa vähintään 5 minuuttia.
  6. Vaikutusajan kuluttua imeytä puhdistusaine huolellisesti pois imeytyspaperilla.
  7. Sulje kaikki siivouksessa syntynyt jäte roskapussiin ja vie heti ulkoroskikseen. Roskapussia ei saa jättää sisälle haisemaan.
  8. Merkitse vahinkoalue teipin palasella.
  9. Vie siivousvälineet omalle paikalleen.
  10. Maksa 20€ sakkomaksu 24 tunnin kuluessa Koirakodon verkkokaupassa.
  11. Voit maksaa pissa-/kakkasakon tätä kautta.

Säännöt päivitetty 29.8.2024